Kuukauden lastu (helmikuu):

VANHA NUORIMIES

Hän oli naimaton mies, yksi noita hyvin puetuita ja huolellisesti hoidettuja vanhojapoikia, joita vuosikausien, milteipä kymmenienkin kuluessa näkee samanlaisina uiskentelevan seuraelämän virtapaikoissa ja jotka eivät koskaan vanhene eivätkä koskaan käy avioliiton pyydyksiin, vaikka niitä alinomaa heidän eteensä viritetään. Heitä näkee kaikissa
konserteissa, hyvin usein teatterissa, varsinkin väliajoilla, melkein kaikissa tanssiaisissa ja joka ilta luistinradalla, josta he ovat nähneet monen ikäluokan nuoria neitosia katoavan, mutta josta he itse eivät henno luopua.

Kun sattuu paras sitä lajia, on hän hiukan surullisen näköinen, ja silmissä on raukeaa alakuloisuutta, jota ei kuitenkaan aina voi sanoa kevytmielisen elämän seuraukseksi, vaan johon syyt näyttävät olevan henkistä juurta. Otsa on puhdas, piirteet hienot ja suu melkein viaton. Tukka on harvaa, ei sentään ulkonaisten tai sisäisten myrskyjen
karistamaa, vaan niinkuin olisi murentunut omaa hienouttaan.

Heitä voisi ehkä sattuvimmin verrata leskimiehiin, joilta rakastettu vaimo on kuollut nuorena ja jotka eivät, häntä muistaen, ole voineet muihin suhteisiin antautua.

Ja tavallaan he ovatkin leskimiehiä, sillä useimmalla on heillä mieleen kätkettynä ihanne aikaisemman nuoruutensa ajoilta, jonka he ovat menettäneet, joka ei kuitenkaan ole unohtunut ja johon he nyt turhaan hakevat toisintoa. Mutta he hakevat sitä kuitenkin, ja se on onttona sisältönä heidän elämässään, sillä kuta enemmän he koettavat sitä saavuttaa, sitä korkeammalle se kohoaa.

Hän selitti kerran syyn siihen, miksi se ei ole hänelle onnistunut.

       *       *       *       *       *

»Minä en voi kehenkään lopullisesti kiintyä,» sanoi hän. »Minä kyllä kiinnyn ja kiinnyn useinkin, mutta en koskaan pitkäksi aikaa ja niin perinpohjaisesti, että siitä voisi tulla lopullinen tosi.»

»Kun tulen tanssiaisiin tai yksityisiin seuroihin tai kylpypaikkoihin-- ja minä haen sellaisia tilaisuuksia, joissa naispuolista nuorisoa on koolla--alan minä katsella ympärilleni, läpikäyn koko seuran silmilläni, haen sieltä jotakuta, joka voisi minua miellyttää. Olen
tottunut siihen, osaan ensi katseella hylätä ne, joiden kanssa ei maksa vaivaa jatkaa, ja hyväksyä toiset, jotka voivat käydä päinsä. Näkeehän sen heidän tavastaan pukeutua, käyttäytyä, istua, kävellä--kenessä on jotain erikoisempaa tai kenessä ei ole mitään. Nainen on kokoonpantu yksityiskohdista enemmän kuin mies, ja jos yksikin niistä ei soinnu muiden kanssa yhteen, häiriytyy kokonaisuus ja karkoittaa luota.»

»Niistä, jotka jäävät, erottelen sitten ensi tutustumisella pois ne, joiden joku liike, sana, äänenpaino tai kasvojen väre siihen aihetta antaa. Ne ovat aukkoja nuo, joiden läpi voi syvällekin nähdä. Ja minä olen onnellinen, jos joku jää jälelle, joka minua tyydyttää.»

»Hänet minä pyydän tanssiin, liityn hänen seuraansa tai muuten häntä lähenen. Hän on tavallisesti nuori, vasta puhjennut, kernaammin pieni kuin suuri, sillä minä en rakasta niitä, joihin minun täytyy katsoa ylös; piirteiden täytyy olla puhtaat, silmäin suuret ja vartalon virheetön. Pian olemme tutustuneet. Usein olemme jo ensi tanssin aikana ja sillä väliajalla, jolloin virvokkeita nauttien istumme jossain etäisemmässä, turvallisessa paikassa, päässeet vilkkaaseen sananvaihtoon. Minä olen luonnollinen ja toverillinen, johdan keskustelun alalle, johon hän on perehtynyt ja jossa hän helposti saattaa lausua pienet mielipiteensä. Hän alkaa puhella itsestään, sanoo, mistä hän pitää ja mistä hän ei pidä, mikä hänestä on hauskaa ja mikä ei. Kohta innostuu hän puhumaan enemmän itsestään, sanoo olevansa semmoinen ja semmoinen, ja palkkioksi annan minäkin palasen itsestäni. Ja minä näen, että hänen ilonsa on vilpitön, kun sanon hänelle: 'Niin juuri, niin olen minäkin sitä ajatellut.'

»Se on ensi läheneminen, sympatiat hipaisevat ohimennen toisiaan, ja siinä voi välistä olla sanomaton viehätyksensä. Mutta se ei saa kauan kestää. Jos ei mieli sen lyhyeen loppua, ei se saa pitkälle jatkua. Ja tuskin on hän ollut minulla kädessäni, kun lasken hänet lentoon jälleen.»

»Minä jätän hänet ja poistun. En puhuttele häntä sinä iltana kuin sattumalta, jos hän joutuu läheisyyteeni. Sanon jotain, joka muistuttaa häntä siitä, mitä olemme puhelleet. Hän tietää silloin, että olen häntä ajatellut. Ja se häntä miellyttää. Minä päätän sen siitäkin, että hän muiden kanssa tanssiessaan seuraa minua silmillään. Minä annan
katseittemme silloin tällöin yhtyä, enkä lähesty muita naisia koko iltana. En häntä, mutta en muitakaan.»

»On niin omituisen viehkeää mennä kotiin tuollaisen illan jälkeen, kuvitella pitkät matkat eteenpäin ja rakentaa tuulentupia tulevaisuuteen. Minä annan hänen käyskennellä edessäni, näen hänen tulevan ja menevän, kuulen häntä kuin kaukaisena kaikuna niiltä
ajoilta, jolloin olin todenteolla rakastunut.»

»En juuri hae häntä seuraavana päivänä, mutta jos sopii, käyn sitä katua, jossa olen hänet kohdannut joskus ennen, kun emme vielä tunteneet toisiamme. Minä ilostun, kun näen hänen tulevan. Tekee mieli tervehtiä häntä ja menen häntä vastaan. En seisahdu, en käänny häntä puhuttelemaan. Nostan hattua juhlallisesti, ja hän vastaa vähän arasti
ja vieraasti. Mutta siitä minä näen, että hän ei ainakaan ole välinpitämätön.»

»Tuttavuus jatkuu. Me satumme samaan seuraan, ja minä menen suoraa päätä häntä puhuttelemaan. Kun ensi jäykkyys on unohtunut, sanon minä:

»--Te näytätte niin kovasti juhlalliselta, kun teitä näkee kadulla. Vähällä, etten olisi teitä tuntenutkaan.»

»--Entä te itse! huudahtaa hän viattoman avonaisesta.»

»--Mutta kun ensi kerralla tulen teitä vastaan, täytyy teidän tervehtiä minua tuttavallisemmin.»

»Hän on pannut sen mieleensä, hän tekee sen, tekee sen puoleksi leikillä, ja siitä seuraa tuttavallisuus, joka taas tavatessamme muodostuu yhä läheisemmäksi. Minä kysyn, meneekö hän huomenna luistinradalle. Hän sanoo menevänsä, me olemme siellä yhdessä, minä käyskelen sähkön valossa ja hän kiertelee luistellen ympärilläni. Hän poistuu, tulee taas takaisin, minä uskallan huomauttaa hänelle, että tuo liike oli sulava, tuo kierros kauniisti tehty j.n.e.»

»Eikö hän tule huomeniltana helppotajuiseen konserttiin?»

»Ei hän tiedä ... ehkä tulee.»

»Hän tulee, mukanaan joku tuttava, ja minä pyydän saada istua heidän pöytäänsä.»

»Ja minä saatan hänet kotiinsa, haaveksin häntä siellä, täytän tyhjät hetkeni häntä ajattelemalla, annan itseni häntä ihailla ja teen hänestä pienen kotiperhosen, joka asettuu milloin tuolille, milloin sohvalle, milloin lentää ikkunaan ja siitä olkapäälleni. Hän ei herätä minussa muita tunteita kuin vienoa mielihyvää, minä voisin hymyillä hänelle suojelevasti, kantaa häntä kädelläni kuin lasta.»

»Mutta hän kehittyy, kasvaa suuremmaksi, alkaa vaikuttaa kuin nainen, pyrkii lähemmä ja saa sydämeni välistä värähtämään. Minä säpsähdän sitä, että hän ehkä on rakastunut minuun ja minä häneen. Hän tulee surulliseksi, mutta minua vaivaa vähän, että olen ehkä siihen syypää. Hän viittaa joskus siihen, että hän ei välitä niistä, joiden kanssa hän seurustelee, ja minä tapaan itseni sanomasta samaa niistä naisista, joiden kanssa hän on nähnyt minun seurustelevan silloin, kun en ole ollut hänen seurassaan.»

»Taas on tullut tanssiaiset. Me olemme melkein koko illan yhdessä. Minulle on käynyt kaikista liikkeistä ja kaikenlaisista pikkuseikoista selville, että hän rakastaa minua. Ja hän luulee kai sitä samaa minusta, koska hän niin luottavasti, niin melkein hervottomasti
antautuu vietäväkseni. Hän on kainalossani, pää miltei lepää olkapäälläni, ja käsi ottaa lujasti kädestäni kiinni, kun me pyörimme lattialla. Hän on täydellisesti minun, tuo solakka, valkohartiainen olento, ja minä tunnen hurmauksen, niinkuin olisivat häämme juuri vietetyt.»

»Se on kuitenkin vain hetken tunne, se ehkä vielä kerran tai pari uudistuu, sitä seuraa tyytyväisyys ja--tyydytys.»

»Ja siihen minä tyydynkin enkä jatka sen pitemmälle.»

»Me olemme niin kesyttyneet, niin tottuneet toisiimme--en tiedä, kuinka se niin pian voi käydä, mutta niin minulle aina käy--ettei meitä vaivaa vaitiolokaan. Minusta tuntuu kuin olisimme läpikäyneet kaikki rakkauden eri asteikot ja kuin nyt olisimme tulleet turvallisuuteen toistemme tunteista. Emme enää pidä puhelua vireillä jotain sanoaksemme, emme tartu jokapäiväisiin aineisiin syntynyttä äänettömyyttä poistaaksemme. Ainoastaan joku huomautus silloin toinen tällöin, kun on jotain, joka meitä huvittaa ja johtuu mieleemme, joku pieni piirre, joka näyttää kuvaavalta ja jonka jompikumpi meistä on keksinyt. Voimme kuulla soittoakin, pelkäämättä, että toinen selittäisi sen epäkohteliaaksi.»

»--Saanko saattaa teitä kotiin?»

»--Kiitos.»

»Vien hänet sinne. Otamme ajurin. Ajamme läpi nukkuvan kaupungin. Varon kädelläni, ettei hän horjahtaisi pois ahtaalta istuimelta.»

»--Hyvä yötä! Kiitoksia nyt--»

»--Kiitoksia itsellenne ... hyvää yötä!»

»Se on kestänyt kuukauden, puolitoista, kenties kaksikin tämä suhde. Se on tuoksunut kuin keväinen tuomen kukka. Kolmantena se olisi ehkä karissut. Minusta alkoi ainakin tuntua siltä. Minä tunsin hänet, tunsin joka värähdyksen ja joka vivahduksen, ja ne alkoivat jo toistua. Ja sentähden jätin minä hänet, en hakenut hänen seuraansa enkä halunnut häntä nähdä. Mutta minulle jäi hänestä hieno muisto, joka väreilee ympärilläni, kunnes sekin vähitellen haihtuu ja kuolee--toisensamanlai sen tieltä.»

Juhani Aho: Lastuja, toinen kokoelma WSOY, 1892

Tammukuun lastu oli "Vastamyrkky" Juhani Ahon toisesta lastukokoelmasta vuodelta 1892.

Joulukuun lastu oli "Haltian joululahjat" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Marraskuun lastu oli "Rautatiejunassa" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta vuodelta 1896.

Lokakuun lastu oli "Metsämiehen muistelma" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Syyskuun lastu oli "Kurjalan rannalla" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Elokuun lastu oli "Helsinkiin" Juhani Ahon toisesta lastukokoelmasta vuodelta 1892.

Heinäkuun lastu oli "Purjeita kuivaamassa" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Kesäkuun lastu oli "Uskollinen" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Toukokuun lastu oli "Vanha muisto" Juhani Ahon toisesta lastukokoelmasta vuodelta 1892.

Huhtikuun lastu oli "Rakkauden kirje" Juhani Ahon toisesta lastukokoelmasta vuodelta 1892.

Maaliskuun lastu oli "Miten tahtoisin elää ja miten kuolla" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta vuodelta 1896.