Kuukauden lastu (toukokuu):

KEVÄTKYLMÄT

Täällä on niin kylmä täällä Suomessa, täällä on kylmä kesälläkin.

Tosinhan innostuu kesä välistä meillekin tulemaan. Yht'äkkiä, keskellä kylmiä, itäisiä tuulia ja sumuisia pahasiivoisia säitä avaa taivas siniset silmänsä, luo talven peitteen päältään, ja paitahihasillaan hypähtää aurinko vuoteeltaan.

Se alkaa paahtaa kuin etelämailla, haihduttaa jäät keveinä usvina ilmaan, ja hanget kiiruhtavat kuin pelästyneet hiiret piilopaikkoihinsa kivien koloihin.

Talven alla ollut nurmikko saa ihastuksesta vihreät verensä poskilleen, koivu lehahtaa uuteen lehteen, joka hellästi hymyilee totisen petäjikön kupeella, tuomikko pukeutuu muutamissa päivissä kukkashelyihinsä, ja koko maisema tuoksuu tuoreutta ja lämminneen maan mehua.

Kaukaa etelämailta on lentänyt muuttolintu ja rakentanut pesänsä puun haaraan; pääsky piirtelee tyynen taivaan alla, laulurastas sirottelee järven niemessä säveliään liikkumattomaan yölliseen ilmaan, ja käki kukkuu kultiaan etäisiltä mäkirinteiltä asuttuihin laaksoihin.

Pellolla on työmies ahkerassa toimessa, ja mieli toivoa täynnä kylvää hän muhajavaan multaan tulevan sadon siemenen.

Mutta yht'äkkiä, juuri kun kaikki on kelteisimmillään ja huolettomimmillaan ja kun hyönteiset vaeltelevat vedenpinnalla ja kalat lyövät leikkiään luhtaisilla rannoilla—silloin käy kylmän viiman veto läpi koko luonnon. On kuin olisi joku pahanilkinen särkenyt ikkunan häähuoneesta: raaka ulkoilma alkaa tulvia sisään huuruisena ja harmaana, tanssivien parien paljaita hartioita puistattaa, ja hääväki kiiruhtaa väristen sisähuoneisiinsa.

Sillä tuuli on eräänä yönä kääntynyt pohjoiseen ja ajanut taivaalle talvisia pilviä. Aamun kuluessa se on kiihtynyt kylmäksi viimaksi ja ennen iltaa se on puhaltanut pois sen lämpimän, joka maasta uhkui, joka hyppeli katoilla ja aidanselillä ja joka huljui lehdon sisässä. Ja se vie mennessään tuoksun tuomen ympäriltä ja koivun puhkeavista lehdistä. Ja se tuo sateen mukanaan, vuoroin vettä, vuoroin rakeita ja lumiräntää, joka huuhtoo maisemasta kaikki heleät värit ja juoksettaa metsät ja maat yhdeksi ainoaksi harmaanhaaleaksi ikävyydeksi.

Iloinen elinvoimainen luonto käy surulliseksi ja alakuloiseksi niinkuin toiveissaan pettynyt.

Nurmikko nuutuu kuloksi tuulen sitä nyhtäessä.

Lehti puussa jää keskenkasvuiseksi eikä edisty viikkokausiin.

Marjan kukat panee halla ja karistaa ne maahan.

Lintujen pojat paleltuvat pesiinsä, sill'aikaa kun emo hakee hyönteisiä, jotka ovat uudelleen kohmettuneet talvellisiin kätköihinsä.

Pääsky värisee ja näkee nälkää, eikä kuku käkikään, vaikka olisi sen paras kukunta-aika.

Kesä oli innostunut tulemaan. Mutta se oli tullut liian varhain. Nyt se ei enää jaksa ylläpitää omaa riemuaan.

Sillä täällä on niin kylmä täällä Suomessa, täällä on kylmä kesälläkin.

Ne ovat ne meidän kevätkylmämme, jotka tulevat joka vuosi, mutta joita emme koskaan ymmärrä odottaa. Ne tulevat aina silloin, kun juuri olemme talven unohtaneet ja antautuneet kesän valtaan.

Ne jäähdyttävät meiltä elämän innon juuri silloin, kun se on meissä kuumimmillaan. Ne vilustuttavat henkemme ja katkeroittavat kesäiset ilomme.

Sillä vaikka me alammekin uudelleen, kun etelän lämmin taas tulvii ympärillemme, olemme jo ehtineet myöhästyä. Kevätkylmät tosin katoavat, mutta vastassamme väijyy jo syksyinen halla, joka odottaa käydäkseen hidastuneen edistyksen kimppuun ja kylmäistäkseen loput keskeytyneen kesän hedelmistä.

Kevätkylmät ensin ja syksykylmät sitten—niiden väliin ovat paleltuneet monet parhaat toiveemme ja karisseet maahan rohkeimmat unelmamme.

Juhani Aho: Uusia lastuja, kertomuksia ja kuvauksia. WSOY, 1892

Huhtikuun lastu oli "Isäntä ja mökkiläinen" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Maaliskuun lastu oli "Kevään kevät" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta vuodelta 1896. 

Helmikuun lastu oli talvinen tuokiokuva "Hirvi" Juhani Ahon ensimmäisestä lastukokoelmasta vuodelta 1891.

Tammikuun lastu oli "Minä kiitän sinua, Herra..." Juhani Ahon kuudennestä lastukokoelmasta Tyven meri ynnä muita lastuja vuodelta 1912. WSOY. Siinä pohdittiin moraalisia ongelmia.

Joulukuun lastu oli "Joululle kotiin" Juhani Ahon seitsemännestä lastukokoelmasta vuodelta 1917. Nimensä mukaisesti se kertoi paluusta joulunviettoon kotiseudulle.

Marraskuun lastu oli "Laiva lumipyryssä" Juhani Ahon lastukokoelmasta Katajainen kansani ja muita uusia ja vanhoja lastuja vuosilta 1891 ja 1899. WSOY. Se kertoi symbolisesti Suomen tilanteesta sortovuosien alkaessa.

Lokakuun lastu oli "Kaukana ja korkealla" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta, 1896, WSOY. Se kertoi muuttolintujen lähdöstä.

Syyskuun lastu oli "Ilkityö" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta, 1896, WSOY. Se kertoo surullisen tarinan Kettu Repolaisesta.

Elokuun lastu oli "Metsäpolku" Juhani Ahon neljännestä lastukokoelmasta, 1899 WSOY.  Lastu houkuttelee poikkeamaan isolta tieltä.  Näitä polkuja kertyy onneksi vieläkin, kunhan vain lähtee niitä etsimään.

Heinäkuun lastu oli "Unholaan" Juhani Ahon kolmannesta lastukokoelmasta, 1896, WSOY,  Lastu kertoo kesäisestä  purjehdusretkestä.